Lapsuudesta

Olin lapsena pieni ruipelo. Pidin sammareista ja vihasin mekkoja. Leikin autoilla ja kotileikeissä halusin aina olla isä. Pihalla muiden lasten kanssa leikkiessä kavereihini kuului lähinnä poikia ja myös perhepäivähoidossa ollessani paras kaverini oli poika. En tietenkään silloin sitä vielä ihmetellyt, se tuntui luonnolliselta. Vasta kouluiässä aloin miettiä sukupuolirooleja. Tytöt leikkivät tyttöjen kanssa ja pojat poikien kanssa. Tyttöjen puheenaiheita olivat barbiet, ponit ja hevoset yms. Pojat puhuivat sammakoista, ötököiden liiskaamisesta, pyssyistä ja autoista. Koin oloni vieraaksi tyttöjen keskuudessa, enkä voinut ymmärtää, miksi pitäisi puhua pöhköistä asioista.

Kasvoin kuitenkin samalla tavalla kuin muut. Minut oli määritelty tytöksi. Jouduin pitämään tyttöjen vaatteita, minulla oli tytöille tyypillinen hiusmalli (paitsi kun sain tahtoni läpi ja lyhyet hiukset) ja minut laitettiin koulussa tyttöjen käsitöihin (paitsi kun tappelin käsityöopettajan kanssa ja minut siirrettiin puutöihin). Ala-asteen viimeisillä luokilla alettiin puhua tykkäämisistä ja muodot alkoivat tytöillä kehittyä. Minullekin. Se oli elämäni kamalin käännekohta siihen mennessä. Piti mennä ostamaan ekat rintaliivit. Voi luoja, että se hävetti. Tuntui pahalta. Seuraavaksi tulivat kuukautiset. Miksi en voinut olla kuin muutkin pojat?

Siirryttiin yläasteelle ja tytöt alkoi puhua enemmän ja enemmän ihastuksista. Kai minunkin piti? Joten puhuin sellaisista, vaikka minulla ei sinäänsä ihastuksia ollut. Jossain vaiheessa ajattelin että mun täytyy olla varmaankin lesbo, koska tytöt kyllä kiinnosti jossain määrin, mutta en sitä voinut kenellekään ääneen sanoa. Olisin varmasti menettänyt viimeisetkin vähäiset kaverit. Pojat alkoi nimitellä mua poika nimeltä Päiviksi. He olivat kai hämillään poikamaisesta tyylistäni (käytin pojilta saatuja vaatteita, joita äiti oli jostain saanut mulle) ja leikkasin hiukset lyhyiksi. Itse koin olevani lähinnä joku kummajainen. En ollut kuin muut. Rinnat yritin piilottaa, ahdisti.

Aloin pohtia sukupuolirooleja, mutta koin etten voinut asiasta kenellekään puhua. Asuimme pienellä paikkakunnalla ja koin että se toisi häpeää vanhemmilleni ja itseni puolesta pelkäsin leimaantuvani oudoksi. No olinkin varmasti sitä. Sosiaaliset paineet estivät raottamasta kaappini ovea. Lapsuus ja nuoruus meni sumussa. Masennuin ja ajattelin etten halua elää. Ei tälläinen ihminen voi olla normaali, miksi tunnen kehoni oudoksi? Miksi vierastan niin paljon tyttömäisiä piirteitäni? Pysyttelin kaapissa ja haudoin itsemurhaa.

Näin kului vuosia. Lapsuus oli ja meni. Minä olin erilainen nuori. Outo kummajainen.

Transmies

Hei kaikki.

Olen 32 vuotta täyttänyt transmies. Ajattelin että blogin pitäminen voisi olla tässä kohtaa hyvä vaihtoehto. Olen ollut piilosilla, kaapissa pitkään. Kaikki sukulaiseni tai ystäväni eivät tiedä tilanteestani, siitä että päätin hakeutua hoitoihin. Päätin että nyt riittää ja että tarvitsen apua. Olen miettinyt asioita vuosia. Piilotellut tutuntemuksiani ja uskotellut itselleni, että tämä on ohimenevä vaihe. Olen oikeasti nainen ja vain hieman hukassa. Mutta, en löydä sitä naista itsestäni, jonka oletan muiden minussa näkevän. En koe olevani nainen.

Eli tässä päästään itse ongelmaan. Asialle on lähes mahdottomuus olla tekemättä mitään. Joten olen hakeutunut transsukupuolisuuden tutkimuksiin, Meilahteen, HYKSiin. Lähetteen sain paikalliselta terveysasemalta omalta lääkäriltäni.

Tässä blogissa on tarkoitus käydä tätä aihetta läpi. Jatkan myöhemmin lisää siitä, että mistä kaikki tämä sai alkunsa ja mihin tämä kaikki tulee johtamaan, ainakin toiveiden ja odotusten mukaan :)

Jatkoa siis luvassa.